Skolioosin hoito

Skolioosi eli selän vinouma syntyy usein lapsuuden kasvupyrähdyksen aikana. Aluksi se ei välttämättä oireile millään tavalla, mutta vuosien mittaan se aiheuttaa yleensä kaikille selän oireita. 

Suomessa skolioosin etenemistä seurataan neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa. Mikäli kasvavalla lapsella todetaan selän käyryyttä yli 25 astetta, käytetään hoitona yleensä korsettihoitoa. Tällä voidaan estää skolioosin paheneminen, mutta se ei varsinaisesti suorista jo syntynyttä virheasentoa. Vaikean skolioosin hoito voi edellyttää leikkaushoitoa.  

Kaikille skolioosipotilaille suositellaan vatsa- ja selkälihasten harjoittelua. Skolioosispesifien harjoitteiden positiivisista vaikutuksista on jo tutkimusnäyttöä, mutta Suomessa niiden käyttö on edelleen vähäistä. Tarkkojen liike- ja hengitysharjoitteiden on todettu vähentävän selkärangan kiertymistä lievissä ja kohtuullisissa skolioositapauksissa verrattuna tapauksiin, joissa näitä harjoitteita ei ole tehty. Esimerkiksi Saksassa skolioosia on hoidettu tällä menetelmällä jo pitkään.

Spiraalistabilaatiosta apua skolioosin oireisiin 


Spiraalistabilaatio eli SPS on tsekkiläisen tuki- ja liikuntaelimistön ongelmiin erikoistuneen lääkärin, Richard Smišekin, kehittämä kehonhallinta- ja terapiamenetelmä. Se on osoittautunut tehokkaaksi skolioosin oireiden hoidossa sekä selän toiminnallisuuden parantamisessa. Se on saanut laajaa arvostusta kansainvälisesti ja onkin nyt suosittu harjoittelu- ja terapiamuoto eri puolilla maailmaa.

​SPS-harjoittelussa käytetään metodiin erikoisesti suunniteltuja vastuskuminauhoja. Harjoitteet tehdään pääosin seisten. Harjoitteet opetellaan fysioterapeutin ohjauksessa, mutta tavoitteena on, että asiakas oppii työkalun, jolla voi jatkossa hoitaa itse itseään.

Mikäli haluat saada skolioosin oireiden helpottamiseksi yksilölliset harjoitusohjeet, varaa aika fysioterapiaan. Käynnillä kartoitetaan tilanne ja katsotaan sinulle sopivat harjoitteet. 

Varaa aika Fysioterapiaan TÄSTÄ

Järjestän myös 7 kerran Spiraalistabilaatio -kursseja. Lue kurssista lisää TÄSTÄ. Kursseissa huomioitavaa on kuitenkin se, että kyseessä on ryhmä, joka on suunniteltu kaikille sopivaksi eikä kurssilla tähdätä erityisesti skolioosin hoitoon.

Lue Lisää Blogiteksteistä